maanantai 21. huhtikuuta 2008

Uskonto ja ihmismieli

Kimmo Ketola, Ilkka Pyysiäinen ja Tom Sjöblom, Uskonto ja ihmismieli: johdatus kognitiiviseen uskontotieteeseen. Gaudeamus, Helsinki, 2008.

Viimeisten vuosikymmenten aikana aivotutkimus on aimo harppauksin. Aivojen kuvaaminen palauttaa uskonnontutkimuksenkin tavallaanluonnontieteiden piiriin: uskonnollista ajattelua selitetään ihmisaivojen käyttäytymisen pohjalta. Koska ihmisaivojen oletetaan olevan samanlaiset kulttuurista riippumatta, voidaan tuloksia kerätä ja yleistää eri kulttuuripiireissä. Kirjassa ei Jumalien olemassa oloon oteta kantaa.

Kirja jakautuu kahteen osaan: ensimmäisessä osassa Ketola, Pyysiäinen ja Sjöblom esittelevät kognitiivisen uskontotieteen peruskäsitteet ja saavutukset. Jumaliin ja vastaaviin olentoihin viitataan intuitionvastaisina agentteina, jotka sotivat ihmisen oppimaa intuitiivista ontologiaa vastaan. Optimaalisesti intuitionvastaiset kuvaukset (representaatiot) ovat muita tehokkaampia, koska ne jäävät muita paremmin mieleen ja kuitenkin prosessoituvat aivoissa mutkattomasti.

Uskonnollinen perinne siirtyy sukupolvelta toiselle valikoivien voimien kautta: siirtyminen nojaa evolutionaariseen (vrt. meemit) tai epidemologiseen malliin koulukunnasta riippuen. Lisäksi siirtymiselle on kuvattu kaksi moodia: opillinen (toisto) ja imaginen (tunne). Uskonnolliset myytit ja representaatiot puetaan usein kertomuksiksi, koska ihmisellä on luontainen taipumus käsitellä ja omaksua havaintoja ja kokemuksia nimenomaan kertomuksina, narratiiveina. Narratiiveissa kulkee mukana myös tunnesignaali, joka tapaa koukuttaa kuulijansa. Uskonnolliset rituaalit vahvistavat yhteisön jäsenten käsityksiä toistensa luotettavuudesta ja sitoutumisesta yhteisön arvoihin. Mitä kalliimpia rituaaleja, sitä vaikeampi niitä on feikata. Niinpä uskonnollisten utooppisten yhteisöjen elinkaari on pidempi kuin maallisten.

Toinen osa koostuu yhdeksän eritasoisen kirjoittajan tekstejä. Joukossa on tapaustutkimuksia (teol. fuksien jumalkäsitys, miten psykoterapia käsittelee uskonnollista ahdistusta, Nokia Missio, jne.) ja tutkielmia (paratiisiuskomukset, Egyptin jumalkuninkaan syntymä rituaalina, rock-jumalat). Melkein kaikissa teksteissä, myös ensimmäisessä osassa viitataan Pascal Boyerin Religion Explained -kirjaan. Pieni harjaantumattomuus paistaa joissain teksteissä, joskaan ei ihan häiriöksi asti.

Kokoomateos antaa maallikolle jonkinlaisen käsityksen kognitiivisesta uskontotieteestä, ja erityisesti ensimmäisessä osassa on paljon mielenkiintoista käsitteistöä. Kirja on johdanto, ja ehkä joitain käsitteitä olisi toivonut käsiteltävän hieman vuolaammin. Esim. rituaaleista kertova luku olisi voinut olla pidempi -- aihe on mehukas.

3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

O niin kuin oikeus

Kun entisen aviomiehen (so., ensimmäisen entisen aviomiehen) pienvaraston sisältö päätyy huutokaupattavaksi maksamattomien laskujen vuoksi,...