Old English tarkoittaa vanhaa englantia, jota puhuttiin ja joka kehittyi Brittein Saarilla noin 400-luvulta Vilhelm Valloittajan saapumiseen asti vuonna 1066. Se on germaaninen, pääosin saksien, anglien, friisien, juuttien ja osin norjalaisten maahan juurruttama kieli, jossa ei ole vielä paljoakaan vaikutteita (normannien) ranskasta.
Jeremy J. Smith on Glasgown yliopiston Englanninkielisen filologian professori. Hänen helppolukuinen Old English -johdanto ei edellytä kielitieteen tuntemusta, mutta kieliopin käsitteiden tuntemuksesta on apua. Alkuun Smith esittelee kielen yleisesti, sitten pureudutaan rakenteeseen, ääntämykseen, leksikkoon ja kielioppiin. Kirjan lopussa on alkukielisiä tekstikatkelmia ja lyhyehkö Old English - Present Day English -sanasto.
Old English pitää sisällään paljon sellaista morfologiaa, joka nykyenglannista on hioutunut pois. Sanoilla on suku (maskuliini, feminiini, neutri), ja attribuutit taipuvat pääsanansa mukaan. Kielessä on neljä sijamuotoa: nominatiivi, genetiivi, akkusatiivi ja datiivi. Monin paikoin sanojen maistelu tuo mieleen ruotsin vastaavat sanat. Olisipa lukion Hej på dig:ssä ollut tällaisia esimerkkilauseita:
Se goda wer band þone yflan mid stangum rapum.Sanojen ja kielten etymologia on kiehtovaa. Old English on maallikolle mielenkiintoinen näkymä nykyenglantiin ja historiaan.
'The good man bound the evil (one) with strong ropes'.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti