maanantai 29. marraskuuta 2010

Dyyni

Frank Herbert, Dyyni. Ensimmäinen osa: Dyyni. Englanninkielisestä alkuteoksesta Dune: book one -- dune (1965) suomentanut Anja Toivonen (1982). WSOY, Juva, 2010.

Yhdysvaltalainen Frank Herbert (1920-1986) toimi mm. sanomalehtitoimittajana ennen tieteiskirjailijan uraansa. Hän kirjoitti pulp- ja scifi-novelleja 1940- ja 1950-luvulla päivätyönsä ohella, ja vuonna 1955 hän julkaisi ensimmäisen romaaninsa. Herbert heittäytyi kokopäiväiseksi kirjailijaksi vaimonsa tuella neljä vuotta myöhemmin, ja monen vuoden työ huipentui 1965, kun useiden kieltävien päätösten jälkeen löytyi pieni kustantamo, joka julkaisi Dyynin. Palkinnoista ja kriitikoiden ylistyksestä huolimatta kirja turvannut kokopäiväistä kirjoittamista heti ilmestymisensä jälkeen. Herbert jätti sanomalehtityönsä vasta 1970-luvun alussa.

Dyyni on scifiromaanien sarja, jonka alkaa samannimisellä ensimmäisellä osalla, jonka suomalainen kustantaja on jakanut edelleen kolmeen osaan. Dyynin tarina sijoittuu kauas tulevaisuuteen, missä tähtien välisen keisarikunnan aatelissuvut taistelevat poliittisesta ja taloudellisesta vallasta. Tarina alkaa siitä, kun Atreides-suku saa Arrakis-planeetan läänityksenä. Tämä kuiva, hiekan peittämä planeetta on siitä erikoinen, että se tuottaa ainutlaatuista melanssirohtoa, joka pidentää elämää, parantaa tauteja ja laajentaa henkisiä kykyjä. Se on arvokkain aine tunnetussa universumissa.

Herbert yhdistää politiikkaa, ekologiaa, antropologiaa ja uskontoja kiehtovaksi tieteisromaaniksi. Maailma, sen kulttuuri ja tavat avautuvat mutkattomasti henkilöiden puheiden ja käytöksen kautta, kertojan näkökulma vaihtuu luvun aikana monta kertaa, ja petos seuraa toistaan. Kirjan henkilöt jäävät  hieman etäisiksi, mutta ehkä pääosassa ovatkin muutos, jonka nuori Paul Atreides kokee, ja Arrakis-planeetta. Lukijankaan varttuminen ei ole himmentänyt Dyynin lumoa.

lauantai 20. marraskuuta 2010

White Jazz - Musiikkia pimeästä

James Ellroy, White Jazz - Musiikkia pimeästä. Englanninkielisestä alkuteoksesta "White Jazz" (1992) suomentanut Juha Ahokas. Like, Helsinki, 2007.

Yhdysvaltalaisen James Ellroyn L.A. -kvartetit päätösosa huipentuu liittovaltion poliisin käynnistämiin tutkimuksiin Los Angelesin poliisilaitoksen toiminnasta. Kirjassa seikkailee tuttuja nimiä aikaisemmista osista, mutta tällä kertaa tarinassa on vain yksi päähenkilö. Komisario David Klein, joka kulkee lain kahta puolta, saa tehtäväkseen selvittää sinänsä mitättömän näköistä murtoa. Aika nopeasti taustalta paljastuu hirvittävää perhehistoriaa, poliittista valtataistelua, poliisilaitoksen korruptiota, huumekauppaa jne. Likaista, sekaista ja raakaa rikospulppia.

Kirja ei aivan yllä sarjan edellisten osien tasolle (Musta Dahlia, Hollywood - Suuri tyhjyys ja L.A. - Langennut kaupunki). Alkuun tuntui, että Ellroy on kehittänyt maneerinsa äärimmilleen ja kirjoittanut proosaa lähes luentomuistiinpanoja muistuttavalla kielellä. Ilmeisesti käsikirjoitus oli 900-sivuinen, ja kustantajan painostuksesta se piti lyhentää alle puoleen. Ellroy teki sen poistamalla verbit. Hieno temppu, mutta kirja kärsi.

perjantai 19. marraskuuta 2010

L.A. - Langennut kaupunki

James Ellroy, L.A.- Langennut kaupunki. Englanninkielisestä alkuteoksesta L.A. Confidential (1990) suomentanut Juha Ahokas (1997). Like, Helsinki, 2003.

Itseään dekkarikirjallisuuden Tolstoina pitävän yhdysvaltalaisen James Ellroyn L.A. -kvartetin kolmas osa jatkaa poliisien, roistojen ja raakojen rikosten saagaa 1950-luvun Los Angelesissa. Edellinen osa, Hollywood - Suuri tyhjyys, toimitti Mickey Cohenin vankilaan, ja nyt uudet tekijät haalivat itselleen pelitilaa. Kuten sarjan aikaisemmissakin teoksissa, Ellroy rakentaa tarinan todellisten historiallisten tapahtumien ympärille. Poliisit hakkaavat putkassa puolentusinaa epäiltyä jouluna 1951. Tapaus antaa päähenkilöille mehevän taustan, joka värittää kaikkea laitoksella tapahtuvaa yhteistyötä 1950-luvun lopulle asti.

Varsinainen tarinan käynnistävä rikos on Nite Owl -yökahvilassa tehty raaka kuuden ihmisen murha, ja nopeasti löydetyt epäillyt eivät osoittaudukaan kiistattomiksi syyllisiksi. Ellroylla on kyky juonia eri tahoilla toimivien poliisien jalkatyöstä monitasoinen palapeli, jonka ajankuva ja yksityiskohdat vyöryvät lukijaa kohti sivu toisensa jälkeen. Hän yhdistää järjestäytyneen rikollisuuden, poliittisen korruption, huumekaupan, prostituution, rasismin, pornografian ja kiristyksen vauhdilla eteneväksi mustaksi dekkariksi, jossa kukaan ei ole hyvä eikä puhdas. Upeaa.

Kirjasta on tehty elokuva, joka luonnollisesti suoraviivaistaa kirjan juonivyyhteä.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

The Vikings

Else Roesdahl, The Vikings. Tanskankielisestä alkuteoksesta Vikingernes Verden (1987)  englanniksi kääntäneet Susan M. Margeson ja Kirsten Williams. Guild Publishing, London, UK, 1991.

Tanskalainen Else Roesdahl on keskiajan arkeologian professori Århusin yliopistossa ja viikinkitutkimuksen professori Nottinghamin yliopistossa. The Vikings on yleisesitys skandinaavien kulttuurista ja niistä 300 vuotta kestäneistä valloitusretkistä ja valtapelistä, jotka ratkaisevasti muuttivat Euroopan poliittista karttaa. Otava on julkaissut kirjasta suomennoksen vuonna 1994, ja englanninkielistä laitosta on korjattu ja päivitetty 1999.

Kirja käsittelee ensin lähteitä, joiden pohjalta viikingeistä voi ylipäätään sanoa mitään. On olemassa kirjallisia lähteitä, mutta ne ovat harvoin aikalaisten kirjoittamia. Saagat kirjoitettiin pääasiassa vuosien 1200 ja 1400 välillä. Historiikkeja ja annaaleja on jäänyt normanneilta, irlantilaisilta ja sakseilta, mutta ne on kirjoitettu kauan tapahtumien jälkeen, jolloin fiktion ja tapahtumien todellisen kulun välistä eroa on vaikea tunnistaa. Aikalaiskuvauksia löytyy viikinkien riimukivistä ja kristittyjen pappien ja lähetyssaarnaajien kertomuksista, joista edelliset ovat hajanaisia ja jälkimmäiset värittyneitä.  Tekstien tueksi pitkin Länsi-Euroopan ja erityisesti Englannin rannikkoa viikinkien jättämää paikannimistöä ja sanastoa. Sitten arkeologisia löytöjä: rahoja, koruja, hautoja, laivoja, kyliä ja taloja.

Sitten Roesdahl kuvaa maantieteellisesti laajaa seutua, josta viikingit olivat kotoisin. Skandinavian, so. Tanskan, Norjan ja Ruotsin, luonnonolot vaihtelevat, ja niin vaihtelevat myös viikingeiksi kutsuttujen kansojen kulttuurit. Kansat koostuivat orjista, (vapaista) talonpojista ja sotapäälliköistä, rakensivat talonsa puusta, savesta, kivestä ja turpeesta, puhuivat muista germaanisista kielistä eroavia skandinaavisia kieliä ja palvoivat suunnilleen samoja jumalia. Miesten ollessa matkoilla, naiset pyörittivät kotitaloutta palvelusväkineen ja orjineen. Kodin ja maatilan ulkopuolella naisilla on huomattavan vähän mahdollisuuksia. Avioeron saattoi ottaa kumpi tahansa osapuoli, ja uskottomuudesta rankaistiin miehiä ja naisia. Tyttäret perivät veljiään vähemmän, osin myötäjäisten vuoksi. Kuningas oli ensisijaisesti ylin sotapäällikkö ja jonkinlainen uskonnollinen johtaja, mutta hän oli myös johtaja suhteissa muihin kansoihin. Vallankäyttöä ohjasi käräjät, mutta käytännössä myös aristokraateista muodostunut lähipiiri.

Viikingit viljelivät maata, kalastivat, paimensivat karjaa ja kävivät kauppaa riippuen paikallisista olosuhteista. Metsästys oli pääasiassa huvi. Kauppa oli vain yksi vaihdannanmuoto. Lahjojen vaihto/anto oli hyvin tärkeä palkitsemistapa, jolla vahvistettiin lahjan antajan ja saajan välistä suhdetta. Maksut, verot ja ryöstöt olivat kaupankäynnin ohella tietenkin tärkeämpiä. Rahojen, tuotteiden, elintapojen ja asuinolojen kohdalla Roesdahl esittää ensin yleiset linjat, ja sitten käy läpi paikallisia eroja Tanskan, Ruotsin ja Norjan välillä.

Kirjan toinen osa käsittelee laajentumista. Roesdahlin mukaan syitä valloituksille ja ryöstöretkille oli monia.  Hyvien laivojensa ja erinomaisen purjehdustaitonsa ansiosta viikingit saattoivat liikkua pitkiä matkoja, ja yhteydet eri puolille Eurooppaa olivat jo olemassa ennen "viikinkiaikaa" (n. 750-1050). Kaupankäynti oli vilkastumassa varhaiskeskiajan notkahduksen jälkeen, ja siten ryöstettävää riitti. Kirkot ja luostarit olivat erityisen hyviä kohteita, koska niihin oli keräytynyt varallisuutta. Toisaalta Eurooppa oli vielä poliittisesti hyvin hajanainen ja epävakaa, mitä viikingit osasivat käyttää hyväkseen. Näistä syistä ryöstöretket olivat hyvin tuottoisia. Airojen ja matalan pohjansa ansiosta laivoilla saattoi purjehtia jokia pitkin sisämaahan ja tilaisuuden tullen ryöstää kylä ja poistua paikalta ennen kuin paikalliset ehtivät järjestää vastarintaa. Toisaalta viikinkien kulttuuri lietsoi itseluottamusta, seikkailuhenkeä ja kohtalonuskoa. Pakanallisten viikinkien raakuudet eivät suuresti poikenneet tuon ajan kristittyjen toisilleen tekemistä raakuuksista, mutta sekä saagat että kristittyjen kertomukset ovat paisuttaneet tapahtumia. ("Verikotka", jossa uhrin keuhkot revitään selkäpuolelta ulos, keksittiin vasta 1100-luvulla ja vieläpä todennäköisesti käännösvirheenä. [s. 196])

Sitten Roesdahl esittelee viikinkien retket ja valloitukset mantereella Länsi-Euroopassa (Friisinmaalla, Bretagnessa ja Normandiassa), Brittein saarilla (Skotlanti, Shetlanti, Hebridit, Man-saari, Englanti, Irlanti), pohjoisessa (Islanti, Färsaaret, Grönlanti, Viinimaa) ja idässä (Novgorod). Viikingit saivat pysyvästi haltuunsa Normandian mutta sulautuivat ranskalaiseen kulttuuriin. He pitivät hetken aikaa koko Englantia hallussaan, mutta lopulta normannit valloittivat sen. Englantiin kuitenkin jäi paljon skandinaaveja, ja merkittävä osa Itä-Englannin paikannimistöä on skandinaavista perua. Irlannissa viikingit sotkeutuivat paikallisten pikkuruhtinaiden valtapeliin, perustivat Dublinin, mutta lopulta saari jäi irlantilaisten valtaan, ja seudulle jääneet viikingit sulautuivat paikalliseen väestöön. Viikingit saivat haltuunsa myös alueita Baltiasta ja Venäjältä, ja perustivat Kiovan Venäjän Dnepr-joen laaksoon.

Kirjassa mustavalkoisia karttoja, valokuvia ja piirroksia. Roesdahl kytkee systemaattisesti esittämiensä tapahtumien tueksi arkeologisia löytöjä ja nimistöä. The Vikings on erinomainen johdanto.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Gunnlaugr Käärmeenkielen saaga ja muita lyhytsaagoja

Gunnlaugr Käärmeenkielen saaga ja muita lyhytsaagoja. Islanninkielestä kääntänyt ja saatesanoin varustanut Antti Tuuri. Otava, Keuruu, 2006.

Antti Tuurin ansiokas käännöshanke jatkuu neljän lyhyen tarinan tai "lyhytsaagan" voimin. Tarinoista ensimmäinen, Hrafnkellin saaga (Hrafnkels saga Freysgoða), sijoittuu 900-luvun alkupuolelle. Soturi Hrafnkell perustaa nuorena oman tilansa, mutta varttuessaan ylimielisenä ja joustamattomana hän joutuu ennen pitkää riitoihin ja lopulta menettää häpeällisesti maansa, Freyrin temppelin ja samalle jumalalle omistamansa kauniin hevosen. Kostettuaan  ja luovuttuaan jumalastaan hän alkaa kohdella alustalaisiaan paremmin.

Tarinoista pisin, Tappaja-Glúmrin saaga (Víga-Glúms saga), sijoittuu 900-luvun  puolivälin paikkeille. Glúmr niittää mainetta miekkamiehenä, sitten kantaa ja vääntää suurmaanomistajana käräjillä annettavaa oikeutta. Ajan mittaan syntyy tietenkin kitkaa, ja lopulta muut maanomistajat uskaltavat nousta Glúmria vastaan. Hän ottaa kasteen ennen kuolemaansa.

Gísl Illuginpojan saaga (Gísls Tháttr Illugasonar) kertoo lyhyesti nuoresta islantilaisesta, joka tulee Norjaan kostamaan isänsä kuolemaa. Kirjan nimeä kantava saaga, Gunnlaugr Käärmeenkielen saaga (Gunnlaugs saga ormstungu), kertoo kahdesta runoilijasta, jotka päätyvät Egill Kalju-Grímrinpojan pojantyttären Helgan kilpakosijoiksi. Tarina on kerronnaltaan rajattu, siisti ja eheä.

Tuuri on kääntänyt paikannimistön ja sankareiden lisänimet suomeksi. Saagoissa on toimintaa, huumoria ja kunniantunnostaan sekä muiden puheista herkkiä miehiä.
Glúmr lähti kotiin ja sai sellaisen naurukohtauksen, että kävi aivan harmaaksi kasvoiltaan ja rakeiden kokoiset kyyneleet valuivat hänen silmistään. Samanlaisen kohtauksen hän sai usein myöhemminkin, kun hänessä nousi tappomieli.
Erinomaista luettavaa.


maanantai 15. marraskuuta 2010

Fantasy Workshop

Claire Howlett (toim.), Fantasy Workshop: Mastering Digital Painting Techniques. Collins & Brown, London, UK, 2009.

ImagineFX on digitaalisen scifi- ja fantasiakuvittamisen aikakauslehti, joka julkaisee eri taiteilijoiden haastatteluita ja vaiheittain eteneviä "työpajoja". Fantasy Workshop on puolestaan Claire Howlettin toimittama kooste, joka sisältää vajaat parikymmentä eripituista eri taiteilijan tekniikkaa käsittelevää artikkelia, jotka ovat ilmestyneet ImagineFX-lehdessä. Artikkelit käsittelevät kaikki digitaalista maalaamista käyttäen yleensä joko Adobe Photoshopia tai Corel Painteria.

Kannen kuva antaa rehellisen näytteen kirjan sisällöstä: ihan kiva. Artikkeleissa on kokemattomammalle monta kullan arvoista vinkkiä ja ohjetta, mutta itse työt eivät herätä suuria tunteita tai edes ihastusta.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Pohjoisen valtiaat

Bernard Cornwell, Pohjoisen valtiaat. Englanninkielisestä alkuteoksesta Lords of the North (2006) suomentanut Outi Huovinen. Bazar, Helsinki, 2009.

Pohjoisen valtiaat on toinen jatko-osa Bernard Cornwellin Englantiin 800-luvun lopulle sijoittuvaan tarinaan. Sarjassa ovat aikaisemmin ilmestyneet Viimeinen kuningaskunta ja Kalpea ratsastaja. Northumbrialainen soturi Uhtred törmäilee jääräpäisine käsityksineen nopeasti liikkuvaan poliittiseen peliin ja sen vaihtuviin liittolaisuuksiin. Hän tosin pystyy korvaamaan fyysisellä työllä poliittisen pelisilmänsä puutteet. Cornwell kirjoittaa edelleen hienoa ajankuvaa ja viikinkisaagoja muistuttavaa toimintaan keskittyvää tarinaa.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Kalpea ratsastaja

Bernard Cornwell, Kalpea ratsastaja. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Pale Horseman (2005) suomentanut Outi Huovinen. Bazam, Helsinki, 2009.

Jatko-osa Viimeiselle kuningaskunnalle, Cornwellin 800-luvun lopun Englantiin sijoittuvalle tarinalle, liikkuu paljolti ensimmäisen osan merkeissä. Tanskalaiset hyökkäävät ja Wessexin kuningas Alfred taistelee vastaan. Päähenkilö Northumbrian Uhtred on edelleen kahden kulttuurin välissä, erityisesti uskonnollisesti, mutta kriisiaikoina väkivaltainen tanskaa osaava pakanasoturi osoittautuu hyödylliseksi. Cornwell kirjoittaa juonittelevista sakseista, kieroista kirkonmiehistä, uljaista tanskalaisista ja verisistä taisteluista.  Ajankuva on edelleen upea ja tarina viihdyttävä.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Viimeinen kuningaskunta

Bernard Cornwell, Viimeinen kuningaskunta. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Last Kingdom (2004) suomentanut Outi Huovinen. Bazar, Helsinki, 2007.

Englantilainen Bernard Cornwell on kirjoittanut pitkän liudan historiallisia romaaneja, joista maailmalla parhaiten tunnettuja ovat Napoleonin sodissa rymyävästä kapteeni Sharpesta kertovat tarinat. Viimeinen kuningaskunta aloittaa romaanisarjan, jonka kuvaamat tapahtumat sijoittuvat 800-luvun lopun Englantiin. Tanskalaiset valloittavat saksien kuningaskunnan toisensa jälkeen kunnes lopulta viimeisenä on Alfred Suuren hallitsema Wessex. Tarinan päähenkilö on northumbrialainen kreivi Uhtred, josta tulee orpo kymmenen vuotiaana, kun hänen isänsä johtamat armeijat kärsivät karvaan tappion tanskalaisille Yorkin taistelussa. Uhtred varttuu kahden kulttuurin parissa ja taistelee vuoroin englantilaisia ja vuoroin tanskalaisia vastaan.

Cornwellin kerronta on sujuvaa. Tarina kertoo viikinkisaagojen tapaan toiminnasta eikä "psykologisoi" henkilöiden sisäistä maailmaa. Keskeiset henkilöhahmot ovat monitahoisia ja, vaikka väkivalta ja kilpimuurit näyttelevät merkittävää osaa tarinassa, tarina on ensisijaisesti kiehtova ajankuva varhaiskeskiajan Englannista.