Internet on tarjonnut alakulttuureille elintärkeän kanavan. Internetissä pelattavien moninpelin ympärille on muodostunut yhteisöjä. Kanssakäyminen (ja kiusaaminen) on saanut uudenlaisia muotoja. Samaan aikaan nörttien taidot ovat muuttuneet yhteiskunnan kannalta kullanarvoisiksi (jos nördeiksi ei lasketa kaikkia tietokonepeleihin uppoutuvia hedonisteja). Kulttuuri on monin tavoin nördeistynyt.
Peliteollisuus on nopeasti kasvava viihteen muoto, joka perinteisten arvojen suunnalta näyttää rappiolta. Pelien vaarallisuutta lapsille korostetaan, vaikka keskimääräinen peliharrastaja on 30-vuotias mies ja peleissä kuten elokuvissa kulkee ikärajat. Peliharrastus ei ole tehnytkään pelaajista saatananpalvojia tai väkivaltaisia huumehörhöjä, kuten valtavirta halusi pitkään ajatella. Monet pelialalla toimivat ammattilaiset ovat toki poikkeavuuksia, jotka nähneet peruskoulun huonot puolet hyvin läheltä, mutta ohjelmistoala ja erityisesti pelifirmat ovat ehkä muita suvaitsevaisempia.
Ville Vuorela on suomalainen pelisuunnittelija. Vuorela on toiminut monessa tietokonepeliyhtiössä suunnittelijana ja julkaissut viisi perinteistä pöytäroolipeliä. Häirikkötehdas on kokoelma kirjoituksia peruskoulusta, internetin tuomasta murroksesta ja peliteollisuudesta. Peruskoulua tuskin kukaan muistaa lämmöllä, mutta Vuorela joutui pahasti luokanvalvojain yhdenmukaistamisvimman hampaisiin. Oma lukunsa on koulukiusaaminen, ja yksi Vuorelan pointti tuntuukin olevan, että opettajat ovat lasten ja nuorten edesottamuksista pahasti pihalla. Niinpä lapset ja nuoret pitkälti kasvattavat toisensa, jolloin kaikki poikkeavuudet pääsevät osaksi Kärpästen Herrasta. Vuorela pohtii pelien ja pelikäsitteiden soveltuvuutta opetukseen, mutta kaikki näyttäisi edellyttävän pienempiä luokkakokoja.
Häirikkötehdas on omaelämänkerrannallinen selvitys ja jonkinlainen pamfletti. Koulun ja pelien käsittely vuorottelee luvusta toiseen ilman ilmiselvää rakennetta. Betonibunkkereihin rakennettujen koulujen jäykät otteet ovat helposti tunnistettavia kaikille historiattomien lähiöiden kasvateille. Yhdenmukaistamisessa tulee uhreja, mutta 1980-luvun jälkeen kulttuuri on pirstoutunut, eikä se entiseen tapaan tarjoa jaettuja arvoja, joita vasten systeemi voisi lapsia jauhaa. Ohjelmajulistus jää epäselväksi ja samoin julistuksen kohdeyleisö. Kenties kirja on tarkoitettu opettajille tai sosiologeille muistutukseksi erilaisuudesta, joka väärin tulkitaan häiriköinniksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti