sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Judas Unchained

Peter F. Hamilton, Judas Unchained. Pan MacMillan, 2005.

Brittiläisen Peter F. Hamiltonin avaruusooppera jatkuu suoraan siitä, mihin Pandora's Star jäi. Vieras oliolaji hyökkäsi ihmisten asuttamaan osaan galaksia ja valloitti 23 maailmaa. Ydinlaskeumat ja eliöiden ravinteet saastuttavat planeettoja. Niiden valoa nopeammat liikenneyhteydet ovat poikki. Ihmisten vastarinta nousee, kun saarroksiin jääneet siviilit yrittävät katkoa valloittajien liikenneyhteyksiä ja suojakenttiä. Murskatappion kärsinyt laivasto joutuu ikävään valoon ja yrittää kuumeisesti kehittää uutta aseteknologiaa. Samaan aikaan alkaa käydä ilmi, että terroristijärjestön väitteissä salaliitosta saattaa olla perää. Dataa katoaa tai korruptoituu, tietoa vuotaa ja todistajia kuolee.

Hamilton kirjoittaa vuolaasti, ja tiivistämiselle 1200 sivussa olisi ollut tilaa. Siitä huolimatta monen päähenkilön kautta kuljetettu tarina monine sivujuonineen kulkee hienosti loppuu saakka.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Pre-Industrial Societies

Patricia Crone (2003) Pre-Industrial Societies: Anatomy of the Pre-Modern World. OneWorld Publications, Oxford, UK.

Patricia Crone on islamin historian professori Princetonissa. Pre-Industrial Societies on tiivis johdanto teollista vallankumousta edeltäneeseen aikaan, kulttuureihin ja yhteiskuntiin. Crone esittää läpileikkauksen tällaisista yhteiskunnista yhdistäen esimerkkejä antiikista, Euroopan keskiajalta, Kiinasta, Intiasta, esikolumbiaanisesta Amerikasta, Kaakkois-Aasiasta, mongolien valtakunnasta ja islamilaisesta maailmasta. Hän esittelee esiteollisia kulttuureja yhdistäviä instituutioita ja purkaa auki, miten ja miksi asiat tavattiin tehdä samaan tapaan eri puolilla maapalloa.  Kirja tarjoaa historian ja antropologian opiskelijoille sekä maallikoilla  oppaan, jonka avulla menneisyyden kulttuureita voi oppia ymmärtämään niistä itsestään käsin ilman nykyaikaisia (länsimaisia) vapauden, yksilökeskeisyyden ja tasa-arvoisuuden odotuksia.

Kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa kuvailee esiteollisen yhteiskunnan eri alueita, valtiokoneiston ja yksilön aseman siinä. Toinen osa käsittelee Euroopan erikoisuutta, miksi teollistuminen lähti käyntiin juuri täällä.

Esiteollinen tarkoittaa siis teollistumista edeltävää. Crone keskittyy tarkastelussaan kulttuureihin, joissa joissa on jonkilaisia rakenteita, erikoistumista ja yhteiskuntajärjestys; sanalla sanoen valtio. Vanhan viisauden mukaan kaikki eivät voi olla inkkareita, vaan jonkun on oltava päällikkö. Lähtökohtaisesti yhdenveroiset itsenäiset talonpojat tekevät pieniä myönnytyksiä, jotka ajan mittaan kasaantuvat hierarkiaksi: Vaikka erikoistuminen on vähäistä, jotkut ihmiset keskittyivät päätöksentekoon, riitojen ratkomiseen ja lopulta voimankäyttöön, jolloin erikoistumisen tuotteet eivät ole symmetrisesti vaihdettavissa. Syntyy weberiläisittäin organisaatio, jolla on alueellinen väkivaltamonopoli, joka tosin historian valossa on harvoin täydellinen. Valtio on joka tapauksessa pakottamisen tulos, ja se on aina ollut ylivertainen pakkoa vailla toimineisiin yhteisöihin. Silloinkin, kun barbaarit ovat voittaneet järjestäytyneen sivilisaation (germaanit, mongolit), heidän eliittinsä on omaksunut valloitettujen alueiden valtiokoneiston.

Yksi keskeisimmistä esiteollista yhteiskuntaa koskevista ilmiöistä on niukkuus. Työ tehtiin lihasvoimin, erikoistuminen oli vähäistä, tuottavuus oli alhaista, valtaosa väestöstä oli suoraan tekemisissä ruoan tuotannon kanssa, ja toiminta on pääosin paikallista. Maanviljelijä saattoi elättää noin viisihenkisen perheensä, ja vähäinen ylijäämä joko säästettiin, myytiin tai (useimmiten) kerättiin (väkivalloin) veroina ylläpitämään ohutta eliittiä. Niinpä pienikin ylijäämä on valtionmuodostuksen kannalta aivan keskeistä.

Agraariyhteiskunnassa varallisuus perustui viljeltävään maahan. Talonpojille (monet maksoivat vuokraa) ja eliitille maa tarkoitti ruokaa, elinkeinoa, elämän ehtoa. Se ei ollut vaihdettava hyödyke, vaan omaisuus, jota hallinnoitiin suvun tai perheen etujen mukaisesti. Aateliston asema perustui maaomaisuudelle. Työmarkkinoitakaan ei juuri ollut. Niukkuudesta johtuen työstä ei voitu palkita (maksaa palkkaa), joten ihmisiä piti pakottaa työhön, ts. koska porkkana oli niin pieni, piti käyttää pitkää keppiä. Missä pakkoa ei tarvittu, töitä jaettiin sosiaaliseen eriarvoisuuteen tai erikoistumiseen perustuen: tietyt työt kuuluivat tietylle porukalle. Erityistä koulutusta ei tarvittu: lapset oppivat tarvitsemansa vanhemmiltaan. Vanhempien ammatti sääteli ratkaisevasti lapsen vaihtoehtoja.

Kauppa oli kehittymätöntä. Oli halvempaa kuljettaa viljaa Egyptistä Roomaan laivoin kuin rahdata sitä maata pitkin 50 km Rooman ulkopuolelle. Heikot kuljetusmahdollisuudet tekivät kyläyhteisöistä valtaosin autarkkisia, omavaraistaloudessa eläviä. Suurin osa väestöstä eli rahatalouden ulkopuolella, mutta tietenkin aatelisto oli osa laajempaa taloudellista ja sosiaalista verkostoa. Paikallisesti omavaraisella maaseudulla ei riittänyt asiakaskuntaa ylläpitämään kauppiasta, joten kauppiaan piti kiertää kylästä kylään. Aatelisto ei investoinut tulojaan tuottavasti, vaan käytti sen ja usein lainaamansa suuretkin summat kulutukseen: sotiin, lahjoihin, pitoihin, ylellisyyksiin ja loisteliaaseen elämään. Vain kauppias oli kiinnostunut rahasta sen itsensä vuoksi.

Valtion tehtävä oli ylläpitää alamaisten hyvinvointia. Hallitsija oli maallisen ja jumalallisen suhteen ruumiillistuma; jossain paikoin hänellä oli uskonnollinen asema, toisissa hän oli itsekin jumala. Valtio saattoi tasoittaa katovuosien tuskaa viljavarastojen avulla ja käynnistää julkisia hankkeita, kuten kastelukanavia, linnoituksia, teitä tai uudisasutusta. Valtio myös valvoi sellaisiakin moraalisia alueita, joita viimeinen vuosisata on tottunut pitämään yksityisasioina. Yhtä kaikki, ylijäämä oli vähäistä, resurssit niukkoja, yhteydet huonoja ja mahdollisuudet johtamiseen heikot. Hallitsijoiden ja ylimysten otteet olivat raakoja ja mielivaltaisia - oikukkaiden yksilöiden käsiin oli annettu lähes rajaton valta. Taloudellisiin vastoinkäymisiin reagoitiin yksityisomaisuuden haltuunotoin, poliittisiin kiistoihin mielivaltaisin vangitsemisin tai teloituksin. Luotettavan tiedon puute teki hallitsijat riippuvaisiksi ilmiantajista, ja lopputuloksena elämä hierarkian huipulla oli epävakaata, mistä seurasi raaemmat otteet, mistä seurasi epäluottamusta ja epävakautta, mistä seurasi raaemmat otteet. Valtiojärjestyksen ulkopuoliset järjestöt, seurat, killat ja lahkot olivat epäluotettavia, koska niillä oli kuuliaisuudesta huolimatta erillinen valtarakenne ja erilainen käsitys maailmasta. Niinpä kaupunkilaisten palokuntia hajoitettiin, missä niitä pääsi syntymään.

Crone pureutuu esiteolliseen politiikkaan (erityisesti perimykseen), kulttuuriin, uskontoon ja yksilön ja yhteisön suhteeseen rakentaen väittämänsä esiteollisten perusasioiden varaan.

Euroopan erilaisuuden pohjaksi Crone asettaa monia historiallisia kehityksiä ja instituutioita. Esimerkiksi avioitumiskäytäntö, jossa ennen avioliittoa muutettiin pois kotoa ja kerättiin kasaan omaisuutta esim. palkollisena, johti siihen, ettei puolison valintaan ollut ulkopuolisilla samanlaista valtaa kuin muualla. Tästä seurasi yksilöllisyyttä, joka murensi sukujen, klaanien tai heimojen valtaa. Toisaalta feudalististen läänitysten muututtua perinnöllisiksi keskusvallan (kruunun) poliittinen liikkumatila kapeni. Kuninkaiden tulot perustuivat heidän omiin lääneihinsä, mistä seurasi, että kuninkaiden piti oppia huolehtimaan omista maistaan. Vaikka tuloksena oli edelleen valtio, se oli erilainen kuin laaja, valloituksin yhdistetty, väljästi yhtenäinen mutta yhden järjestelmän verottama valtakunta. Koska hallitsijoidenkin piti sopia asioista, Eurooppaan kehittyi edustuksellinen päätöksenteko. Valtakunnat joutuivat myös kilpailemaan kauppiaiden suosiosta; mielivalta ajoi kauppiaat ja heidän verotettavat tulonsa kilpailijan huomaan. Lisäksi hallitsijat ja aatelisto sallivat kaupungeille kehittyvän itsehallinnon; ne toivat maaseudulla asuvalle eliitille tuloja. Muualla maailmassa kaupunkeja ja maaseutua hallitsevat keskusvallan asettamat kuvernöörit.

Verrattuna muun maailman kollegoihinsa Euroopan paronit ja papit olivat syöpäläisten kiusaamia, likaisia, köyhiä ja tietämättömiä. He eivät juuri eronneet hallitsemastaan kansasta. Kun etikettiä ja tyyliä aletaan viimein rakentaa, monopoli on menetetty ja porvaristo on korvaamassa arvoja omillaan. Koska eroa ei ylhäisön ja alhaison välille syntynyt, teknologiasta tuli arvostettua.
Differently put, a state without money generated an aristocracy without manners and bearers of high culture without a proper disdain for flywheels and cranks, let alone for the uneducated men who put such things together. A certain amount of technical expertise was tolerable for a Chinese gentleman, the state to which he was wedded taking a strong interest in irrigation systems, canals agricultural improvement, defensive walls and the like; but technical skills without full mastery of the high culture commanded no respect at all. In Europe, by contrast, a man such as Leonardo, who counted as unlettered, was courted and fêted in the highest circles.
Eurooppa epäonnistui siinä, missä muut onnistuivat. Se ei pystynyt luomaan vakaata valtiokoneistoa esiteollisella ajalla.

Lopuksi Crone peilaa esittämäänsä esiteollista maailmaa moderniin, teollistuneeseen maailmaan. Teknologia ja erikoistuminen ovat mahdollistaneet taloudellisen, kulttuurisen ja sosiaalis-poliittisen integroitumisen ennen näkemättömällä tavalla. Erona esiteolliseen on tasavertaisuus, yksilökeskeisyys ja yhteiskunnallinen sirpaloituminen.

Crone kirjoittaa siistiä, tiiviistä asiatekstiä, joka ei käy tyhjää missään kohdin. Hän tukee esittämiään väittämiä laajoin historiallisin esimerkein. Monin paikoin tekstiä ja siitä seuraavia johtopäätöksiä pitää jäädä sulattelemaan. Harva kirja on jättänyt samanlaiset pysyvät jäljet.

Olen yrittänyt miettiä, mihin Cronen kirjan lumo oikein perustuu. Se on keskeisesti oppikirja. Kirja ei takerru poikkeustapauksiin tai käsitteistöön, vaan se yleistää esiteollisia yhteiskuntia ja pystyy siten esittämään tiiviin mallin, jossa instituutiot, käytännöt ja ympäristön fundamentit loksahtavat yhteen kauniiksi, esimerkein motivoiduksi teoriaksi.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Pandora's Star

Peter F. Hamilton, Pandora's Star. Pan Macmillan, 2004.

Peter F. Hamilton on brittiläinen kirjailija, joka on kirjoittanut tusinan verran paksuja tieteisromaaneja. Pandora's Star sijoittuu 2300-luvulle, jolloin ihmiskunta on keksinyt valoa nopeamman matkustamisen, levittäytynyt vieraille planeetoille satojen valovuosien päähän maasta ja kehittänyt nuorentamisteknologian, joka pidentää elämää lähes loputtomasti. Ihmisen ja tietoverkossa toimivan koneen sulautuminen on täydellistä: ihmisen tietoisuus voidaan tallentaa ja ladata.

Sitten pienen yliopiston astronomian professori huomaa tuhannen valovuoden päässä kahden tähden katoavan; alustavan teorian mukaan ne joutuvat Dysonin pallon sisään. Avaruusalus lähetetään matkaan tutkimaan tapahtunutta. Samaan aikaan rikostutkija jahtaa anarkistista terroristijärjestöä, jonka pitää tähtien välistä hallintoa avaruusolion orkestroimana salaliittona.

Tarina etenee eri henkilöhahmojen kautta. Hamiltonin avaruusooppera vyöryttää muassaan pitkiä kuvauksia energiasäteiden vaikutuksista, outojen planeettojen luonnonilmiöistä ja arkisista teknologioista, joita ihmiset pitävät itsestään selvinä. Taustalla on myös nuorennusteknologian ja tietoisuuden lataamisen vaikutukset: todellinen kuolema on harvinaista niille, joilla on varaa maksaa palveluista, ja pääoma kasautuu entistäkin tehokkaammin muutaman suvun käsiin.

Pandora's Star on kaiken kaikkiaan varsin nautittavaa tieteisfantasiaa.