keskiviikko 29. elokuuta 2012

Matkalla Kandahariin

Jason Burke, Matkalla Kandahariin: Yhteenottojen keskellä islamilaisessa maailmassa. Englanninkielisestä alkuteoksesta On the Road to Kandahar: Travels through Conflict in the Islamic World (2006) suomentanut Tero Valkonen. Basam Books, Helsinki, 2007.

Brittiläinen Jason Burke on kiertänyt Lähi-Itää ja islamilaisia maita vuodesta 1991, kun hän haaveili toimittajan urasta Irakin kurdialueella. Burke on The Observer -lehden toimittajan työn ohella kirjoittanut muutaman kirjan islamilaisesta maailmasta. 

Matkalla Kandahariin on kokoelma matkakertomuksia Irakista, Afganistanista, Pakistanista, Algeriasta ja Palestiinasta. Hän haastattelee talebaneja, kurdikapinallisia, pakistanilaisheimojen taistelijoita, paikallisia viranomaisia, toimittajia ja maanviljelijöitä. Hän liikkuu yhdysvaltalaisjoukkojen mukana taisteluissa ja joutuu haastattelumatkoillaan vaaratilanteisiin pölyisillä teillä kaukana kaupungeista ja esivallasta. Burke vierailee Afganistanissa ja Pohjois-Irakissa ennen ja jälkeen miehitysten ja samalla selvittää sotaan johtaneita syitä.

Kirja tavoittelee henkilökohtaisen sävyn kautta vaihtoehtoa valtamedian maalaamalle kuvalle islamista ja islamisteista. Länsi käy sotaa terroria vastaan, mutta muslimien näkökulmasta sota kohdistuu heihin, heidän kulttuuriinsa ja uskontoonsa. Burke kertoo sodan seurauksista ei-länsimaisten uhrien näkökulmasta. 

Burke kirjoittaa sujuvasti, kerronta etenee nopeasti ja käännös kulkee mainiosti.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

El Narco

Ioan Grillo, El Narco: The Bloody Rise of Mexican Drug Cartels.  Bloomsbury Publishing, London, UK, 2012.

Ioan Grillo on brittiläinen toimittaja, joka raportoinut Meksikon huumesodan käänteitä ja tapahtumia vuodesta 2001. El Narco on monipuolinen läpileikkaus huumetuotannon, -kaupan ja -sodan historiasta, vaiheista ja eri osapuolista. Kirjan nimi on espanjankielinen yleisnimi huumekauppiaille.

El Narco jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa selvittää Meksikon huumekaupan historiaa aina ensimmäisistä pienviljelijöistä nykyiseen teolliseen miljardibisnekseen. Oopiumi tuli Kiinasta siirtolaisten mukana 1800-luvulla. Meksikon ylängöt osoittautuivat sopivaksi viljelylle ja Yhdysvallat otolliseksi markkina-alueeksi. Huumeet kiskoivat köyhät seudut irti köyhyydestä. 1960-luvulla hippiliike herätti laajan kysynnän kannabikselle, jota oli jossain määrin viljelty Meksikossa ainakin espanjalaisten saapumisesta asti. 1980-luvulla muotiin tuli bilehuumeena kokaiini. Miami Vicen kuvaama Florida oli väylä kolumbialaiselle kokaiinille, mutta, kun viranomaiset saivat sen tukittua, kokaiinikin alkoikin kulkea Yhdysvaltoihin meksikolaisten välikäsien kautta.

NAFTA-sopimuksen jälkeen 1990-luvun puolessa välissä Yhdysvaltojen rajan tuntumaan syntyi runsaasti maquiladora- eli vapaakauppaa hyödyntäviä tuotantolaitoksia, kun yhdysvaltalaiset yritykset siirsivät tuotantoaan halvemman työvoiman äärelle. Ihmiset muuttivat köyhältä maaseudulta uusiin kaupunkeihin. Sitten väestö kasvoi ja työpaikat siirtyivät osin aasiaan, mistä seurasi työttömyyttä. El narco on yksi tie köyhyydestä.

Yhdysvallat yritti moneen otteeseen vuosikymmenten mittaan suitsia huumekauppaa. Presidentti Nixon käynnisti sodan huumeita vastaan, ja se on ollut jokaisen yhdysvaltain presidentin agendalla siitä lähtien. Huolimatta vuosikymmenten taistelusta huumekauppaa ei ole saatu kuriin. Huumekaupasta ei ole tarkkoja lukuja, mutta arvioiden mukaan meksikolaiset kartellit käärivät kaupasta noin 30 miljardia dollaria vuosittain. Noin 90% Yhdysvaltoihin vietävistä laittomista huumeista kulkee meksilaisten kautta.

Väkivalta huumekaupan ympärillä on lisääntynyt pitkin 2000-lukua. Meksikon presidentit Fox ja Calderón ovat taistelleet huumekartelleja vastaan ja pidättäneet niiden johtajia.  Pidätysten seurauksena syntynyt valtatyhjiö on käynnistänyt verisiä taisteluita. Arviolta yli 40000 ihmistä on kuollut huumesodassa mukana lukuisia poliiseja, sotilaita, poliitikoita, toimittajia ja jopa Yhdysvaltain liittovaltion agentteja. Monet poliisit ja virkamiehet ovat (perinteisesti olleet) kartellien palkkalistoilla. Murhista selvitetään vain noin 5%.

Yksi kartelleista muodosti iskujoukon armeijan erikoisjoukoista eronneista sotilaista. Sotilaat perustivat myöhemmin oman kartellin ja on nykyään laajimmalle levittäytynyt Meksikon kartelleista. Los Zetas käyttää iskuissaan sotilastaktiikoita, tehokkaita aseita ja pelotevoimaa (uhrien päiden irroittamista, raakaa kidutusta, sivullisten tappamista). Grillo rinnastaa Irakin ja Afganistanin katutaistelut Meksikossa käytäviin armeijan ja kartellien välisiin (Luttwakin sanoin "epäsymmetrisiin" ja "matalan kontrastin") aseellisiin konflikteihin.

Kirjan toinen osa kuvaa meksikolaisen huumebisneksen rakennetta. Ensin Grillo kuvailee salakuljetusreittejä ja -menetelmiä sekä salakuljettajia. Kartelleilla on erityisiä suunnittelijoita, joiden tehtävä on kätkeä huumeet ajoneuvoihin tai niissä kuljetettaviin esineisiin. Osa huumeista kulkee aavikon halki repuissa, osa lentokonerahtina tai maanalaisia käytäviä pitkin. Takaisin tuodaan rahaa tai aseita; monet Meksikossa käytettävistä aseista ostettu laillisesti Yhdysvalloista.

Kidnappaukset on toinen, kasvava ansaintatapa. Alkuun kaappaajat, usein kartellien jäseniä, iskivät rikkaisiin perheisiin mutta ovat sittemmin keskittyneet keskiluokkaan ja siirtolaisiin, joilla ei ole vartijoita tai turvalaitteita. Perheille lähetetään sormia ja raakoja kidutusvideoita, ja niinpä suku kokoaa rahat omaisensa pelastamiseksi. Lunnaiden koko riippuu kohteesta.

El narcon ympärillä murhat ovat arkipäivää. Ala on kilpailtu ja palkkamurha maksaa noin 86 dollaria. Tarkkailijat keräävät kohteesta tiedot ja suunnittelevat sopivan iskuajan kohdan. Jotkut käyttävät pistooleita, mutta usein iskun onnistuminen varmistetaan tyhjentämällä pari Kalashnikovin rumpulipasta. Murhat synnyttävät paitsi epätoivoa myös verikoston kierteen. Kartellien välien selvittelyt johtavat kasvaviin ruumispinoihin, joissa on seassa sivullisia.

Huumekaupan ympärille on muodostunut ns. narcocultura. Huumebisnestä kuvaava balladit narcocorridot ja niiden esittäjät ovat suosittuja, vaikka niiden soittaminen esimerkiksi radiossa on kiellettyä. Huumekartellien johtajat teettävät itsestään lauluja. Pienet pajat tekevät el narco -elokuvia. Lisäksi huumekartellit yrittävät sovittaa toisiinsa uskontoa ja raakaa arkea. Virallisesti katolinen kirkko tuomitsee huumekaupan ja sen harjoittajat, mutta paikalliset papit saavat runsaita avustuksia kartelleilta ja osaavat sovittaa saarnansa yleisölle sopivaksi.

Kolmas osa käsittelee Meksikon ja sen huumekartellien tulevaisuutta. Organisaatiot hakevat yhteistyökumppaneita ja jalansijaa muualta maailmasta, mm. Venäjältä ja Afrikasta. Yhdysvaltojen puolella pelätään väkivaltaisuuksien leviämistä rajan yli. Meksikossa valeostojen laillistaminen lisäsi poliisin mahdollisuuksia päästä käsiksi isompiin tekijöihin. Huolimatta kaikista yrityksistä väkivalta on lisääntynyt ja huumekauppa kasvanut.

Toivo lepää merkittäviltä osin poliisivoimien uudistamisessa. Grillo esittelee myös huumeiden laillistamisen argumentit molemmin puolin pöytää ja niihin liittyvät ongelmat ottamatta itse kantaa suuntaan tai toiseen.

El Narco on erinomainen tietokirja. Grillo kirjoittaa hyvin ja sujuvasti. Laajemmat kokonaisuudet palautuvat useiksi silminnäkijöiden kertomuksiksi, tarinoiksi otsikoiden takana. Grillo on haastatellut viranomaisia, presidenttejä, liittovaltion agentteja, toimittajia, entisiä salakuljettajia, palkkamurhaajia ja kartellien johtajia sekä näiden ja uhrien omaisia. Grillo on myös rohkea ottaen huomioon, miten usein ja miten vähästä toimittajien henki on lähtenyt Meksikossa.

tiistai 14. elokuuta 2012

The Wise Man's Fear

Patrick Rothfuss, The Wise Man's Fear. Gollancz, London, UK, 2011.

The Wise Man's Fear on toinen osa yhdysvaltalaisen Patrick Rothfussin fantasiasarjaa. Edellinen osa, The Name of the Wind, kertoi nuoren Kvothen lapsuudesta, nuoruudesta ja opintojen alkuvaiheesta. Toisessa osassa Kvothe jatkaa opintojaan, kamppailee vihamiestensä kanssa ja matkustaa erä- ja kaukomaita. Matkan varrella hän oppii monenlaista käden sekä kielen taitoa. Lisäksi Kvothen vanhempien mysteeriseen kuolemaan liittyen alkaa löytyä nimiä, joita ei pidä ääneen toistettaman.

Rothfuss kirjoittaa sujuvasti. Tarinat kulkevat tarinoiden sisällä ja sivuja on paljon. Tiivistämiselle olisi ehkä ollut varaa. Paikoin kerronta polkee paikoillaan makeana tai imelänä, mutta kirjassa on myös hyvin toimivia tapahtumia ja ilmiötä. Henkilöt ovat hyviä, pahoja tai outoja - naiset enimmäkseen hyviä. Kirjan loppupuolella hahmoihin alkaa ilmaantua tummempia sävyjä.

Fantasiamaailma tuntuu olevan epäselvä sekoitus Villiä Länttä ja keskiaikaa: on tilastollisuutta, solujen aineenvaihduntaa, putkistoja, kahviloita ja mekaanisia kelloja -- toisaalta aseina vain miekkoja ja jousia. Sympaattinen magia on osin arkipäiväistä Kiviset ja Soraset -teknologiaa ja toisaalta mahtavaa voodoota. Vaikka magia on nokkelasti selitetty, sen vaikutukset tuntuvat maailmaan ripotelluilta. Ehkäpä se ei ole tärkeää tarinan kannalta.

torstai 9. elokuuta 2012

Palava maa

Bernard Cornwell, Palava maa. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Burning Land (2009) suomentanut Natasha Vilokkinen. Bazar, Nørhaven, Tanska, 2012. 

Bernard Cornwellin anglosaksitarina jatkuu sarjan viidennessä osassa. Tanskalaiset riehuvat Wessexissä. Uhtred on noussut ansioidensa kautta kuningas Alfredin sotapäälliköksi, mutta Alfred on harras kristitty ja Uhtred pakana, eivätkä näkemyserot ota sovittuakseen. Fearnhammen taistelun jälkeen Uhtred suuntaa kohti pohjoista Bebbanburgia, jota hän pitää itselleen kuuluvana perintönä ja jota hänen setänsä pitää hallussaan. Matkaan tulee kuitenkin odottamattomia kiemuroita.

Cornwell kirjoittaa edelleen sujuvaa toimintajännäriä. Ajankuva on kiehtova, mutta tämän kirjan ylä- ja alamäet muistuttavat aiempien kirjojen tapahtumia. Kuningas Alfredin vakiinnutettua asemansa vauhti ja panokset eivät ole olleet aivan entisensä. Palava maa on silti hyvää kesäluettavaa.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Musta tuli

C. J. Sansom, Musta tuli. Englanninkielisestä alkuteoksesta Dark Fire (2004) suomentanut Katariina Kaila. Otava, Keuruu, 2012.

Brittiläinen C. J. Sansom jatkaa Tudorin ajan Englantiin sijoittuvaa dekkarisarjaansa. On kulunut kolme vuotta Luostarin varjojen tapahtumista, ja kuningas Henry VIII haikailee jälleen uutta vaimoa. Lakimies Matthew Shardlake puolustaa nuorta naista, jota syytetään pienen pojan murhasta.  Pian ministeri lordi Cromwell kiskaisee Shardlaken mukaan valtapeliin. Lakkautetun luostarin jäämistöstä löytyy vuosisatoja kateissa olleen kreikkalaisen tulen resepti, mutta ihmiset löydön äärellä tuntuvat kuolevan yksi toisensa jälkeen.

Sansomin kerronta on sujuvaa ja ajankuva mehevää. Sivuhenkilöiden ja ammattien kirjo, arkeen liittyvät luontevat yksityiskohdat ja taka-alan poliittiset tapahtumat maalaavat mukaansa tempaavan kuvan vuoden 1540 Lontoosta.


tiistai 7. elokuuta 2012

Lohilaaksolaisten saaga

Lohilaaksolaisten saaga. Muinaisislanninkielisestä alkuteoksesta Laxdæla saga suomentanut Jyrki Mäntylä. Otava, Keuruu, 1967.

Lohilaaksolaisten saaga on yksi islantilaissaagoja. Se on kirjoitettu 1200-luvulla, mutta kuvaa Breidavuonon tapahtumia 800-luvulta alkaen kuuden sukupolven ajan. Saagan kirjoittaja on tuntematon, mutta vahvan naishahmon vuoksi kirjoittajaksi on epäilty naista.

Tarina alkaa, kun norjalaispäällikkö Ketill Lattanenä muuttaa lapsineen pois Harald Kaunotukan ikeen alta. Saagan alkupuoli pohjustaa myöhempää kolmiodraamaa Gudrúnin, Kjartanin ja tämän serkun Bollin ympärillä. Henkilökohtainen kunniantunto ja kostonhimo synnyttävät verikoston kierteen, joka koettelee yhteisön siteitä.Väijytyksiä, avioeroja, onnettomuuksia ja tappoja.

Lohilaaksolaisten saaga on erinomaista luettavaa. Sukusaagojen tapaan nimiä ja sivujuonteita on paljon, mutta tarina keskittyy ylpeän ja päättäväisen Gudrunin ympärille. Pakanallisen yhteiskunnan ja traagisen rakkaustarinan kylkeen on maalattu kristillisiä juonteita.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Kunnian vartijat

David Baldacci, Kunnian vartijat. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Camel Club (2005) suomentanut Pekka Marjamäki. Gummerus, Helsinki, 2007.

David Baldacci on yhdysvaltalainen rikoskirjailija, joka tehdä uran lakimiehenä ennen kirjailijan uraansa. Hänen kirjansa ovat olleet kansainvälisiä myyntimenestyksiä. Kunnian vartijat on hänen yhdestoista romaaninsa.

Potomacjoen Roosevelt Islandilta löytyy kuollut NIC:n työntekijä. Poliisi, FBI, Salainen palvelu ja NIC epäilevät itsemurhaa, mutta kaikki ei tunnu natsaavan. Samaan aikaan neljä murhan todistanutta salaliittohörhöä pakenee tappajia. Taustalla terroristiorganisaatio valmistelee iskuaan.

Kunnian vartijat käsittelee vuoden 2001 syyskuun 11. päivän jälkeistä maailmaa, jossa tavalliset amerikkalaiset hämmästelevät, miksi terroristit vihaavat heitä. Teema on kunnianhimoinen, mutta toteutus ei aivan kanna. Tarinassa on tarpeettoman paljon henkilöitä, juonenkäänteitä, epäuskottavia ihmissuhteita, epäuskottavia motiiveja ja dialogiksi naamioitua luennointia. Myös suomentajalla on ollut vaikeuksia mm. sijamuotojen, omistusliitteiden ja kongruenssin kanssa.

lauantai 4. elokuuta 2012

Matka viikinkien maailmaan

Richard Hall, Matka viikinkien maailmaan. Englanninkielisestä alkuteoksesta Exploring the World of Vikings (2007) suomentanut Veli-Pekka Ketola. Moreeni, 2012.

Richard Andrew Hall (1949-2011) oli brittiläinen arkeologi, joka vietti valtaosan urastaan tutkien esinormannilaista Yorkia. Hän oli myös kansainvälisesti tunnettu viikinkiajan arkeologi. Englanninkielinen alkuteos ilmestyi Thames & Hudsonin kirjasarjassa, jossa on julkaistu antiikin kreikkalaisten, anglosaksien, kelttien ja nyt viikinkien historiaa. Otava julkaisi suomenkielisen käännöksen kreikkalaisista ja kelteistä, mutta nyt kustantaja on vaihtunut.

Matka viikinkien maailmaan aloittaa alusta. Viikinki on yleisnimi varhaiskeskiajan skandinaavisille laivoin liikkuneille rosvoille. Anglosakseilla wicing tarkoitti ulkomaista merirosvoa jo ennen kuin viikingit aloittivat. Muinaisnorjassa vikingr tarkoitti kaiketi Oslonvuonon merimiestä ja lopulta ketä tahansa skandinaavista merisoturia. Hall esittelee pohjoisen elinoloja varhaisella rautakaudella Rooman valtakunnan aikaan, myöhempää poliittista yhdentymistä ja viikinkiajan pääpiirteet. Tämän jälkeen kirja kuvailee kulttuuria, uskontoa ja paikallisia eroja, valloituksia ja uudisasutusta. Sitten kirja käsittelee kulttuurin hiipumista ja myöhempää nationalistista innoitusta ja kiihkoa.

Hall kirjoittaa arkeologisista löydöistä ja vähäisistä tekstikatkelmista käsin. Hän ei spekuloi, vaan kertoo yksinkertaisesti sen, mitä löytöjen valossa voidaan tietää. Teksti ja sen suomennos kulkevat sujuvasti. Samaan tapaa kuin sarjan aikaisemmassa Antiikin Kreikan maailmassa, tässäkin kirjassa on sadoittain upeita valokuvia, karttoja ja piirroksia. Kirjan loppuun on liitetty luettelo merkittävistä  museokokoelmista maittain ja lähdeteoksista luvuittain.


torstai 2. elokuuta 2012

Luostarin varjot

C. J. Sansom, Luostarin varjot. Englanninkielisestä alkuteoksesta Dissolution (2003) suomentanut Katariina Kaila. Otava, Keuruu, 2011.

Syntyjään skotlantilainen C. J. Sansom väitteli tohtoriksi historiasta, mutta opiskeli sitten oikeustiedettä ja toimi lakimiehenä kunnes alkoi kirjoittaa dekkareita. Sansom on noussut maineeseen Englantiin 1500-luvulle sijoittuvalla rikosromaanisarjallaan, josta Luostarin varjot on ensimmäinen osa.

Kuningas Henrik VIII irroitti Englannin kirkon roomalais-katolisesta kirkosta. Osana tätä hanketta hallintoalamaiset saavat tehtäväkseen valmistella luostarilaitoksen lakkauttamisen. Reformaatiota väkevästi ajava ministeri ja yleisvikaari lordi Thomas Cromwell lähettää Matthew Shardlaken Englannin etelärannikolle Scarnseaan selvittämään luostarissa tapahtunutta edellisen asiamiehen kuolemaa. Benediktiiniläisluostari on ajautunut kauas alkuperäisistä ihanteistaan, samoin maassa riehuva reformaatio omistaan.

Sansom kirjoittaa toimivan dekkarin: tapahtumat etenevät, ja ihmisillä on motiiveja. Mikä parasta, Sansomin tarinasta välittyy herkullinen ajankuva tapoineen, säätyineen ja uskomuksineen.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

The Vikings


Rudolf Poertner, The Vikings: Rise and Fall of the Norse Sea Kings. Saksankielisestä alkuteoksesta Die Wikinger-Saga (1971) englanniksi kääntänyt Sophie Wilkins. St. James Press, London, UK, 1975.

Rudolf Poertner (1912-2001) oli saksalainen historioitsija, joka oli kirjoittanut lukuisia teoksia Rooman valtakunnasta ja Pyhästä saksalais-roomalaisesta keisarikunnasta. The Vikings on Poertnerin suurelle yleisölle tarkoitettu johdanto viikinkeihin.

Kirja alkaa Lindisfarnen saarella sijaitsevan luostarin ryöstöstä kesäkuun 8:ntena vuonna 793. Ryöstöretkeä pidetään viikinkiajan alkuna, ja riemua kesti pari sataa vuotta. Aikalaiset pitivät hyökkäyksiä Jumalan rangaistuksena ja viikinkejä Jumalan ruoskana. Toisen tuhatluvun alussa, kun pohjoisen kansa asutti jo Normandiaa, jotkut näkivät hyökkäykset seurauksena skandinaavien polygamiasta ja sen tuomasta väestönkasvusta.  Poertner esittelee lyhyesti viikinkien hyökkäykset anglo-saksien, frankkien, kelttien ja slaavien kimppuun. Viikinkien alukset olivat nopeita ja matalapohjaisia, ja niin he pystyivät purjehtimaan jokia pitkin sisämaahan, iskemään ja vetäytymään ennen kuin paikalliset ehtivät järjestää vastarintaa. Kirja kuvaa myös viikinkien tekemiä tutkimusmatkoja ja heidän perustamiaan siirtokuntia mm. Grönlantiin ja Pohjois-Amerikkaan.

Viikinkien fyysinen voima, kestävyys ja kovuus herättivät huomiota kautta Euroopan ja Välimeren. Poertner esittää viikinkikulttuurissa vahvuuden olleen itsessään päämäärä. Heikot lapset jätettiin heitteille, fyysisen harjoittelun ja taistelun ansaittiin arvostusta, kuolema taistelussa oli ihannoitua, ja kunnian säilyttämiseksi mentiin äärimmäisyyksiin. Yhteiskunta oli klaanipohjainen; yksilö oli olemassa klaanin jatkuvuuden ja menestyksen ylläpitämiseksi. Yhteiskunnalliset suhteet olivat klaanien sisäisiä tai klaanien välisiä; vain orjat ja lainsuojattomat olivat vailla klaania. Maatilat olivat pitkälti omavaraisia - poislukien muutamia harvinaisia raaka-aineita, kuten metallit.

Sitten kirja kuvailee viikinkien laivoja tehtyjen arkeologisten löytöjen perusteella. Laivat vaihtelivat koon ja käyttötarkoituksen mukaan. Ne olivat kuitenkin limisaumaisia, niiden peräsin oli tyypuurin (styrbord) puolella, niissä oli nelikulmainen raakapurje, kevyt takilointi ja airot, joista oli iloa heikossa tuulessa (esim. vuonoissa). Matka Tanskasta Englantiin kesti noin kolme päivää, Norjasta Islantiin kuusi päivää, Skånesta Birkaan viisi päivää ja Birkasta Venäjälle toiset viisi päivää. Poertner kuvaa myös viikinkien arkkitehtuuria, erityisesti ympyrävallilinnakkeita kuten Trelleborg ja Fyrkat.

The Vikings käsittelee myös viikinkien käymää kauppaa. He vaihtoivaat turkiksia, kalaa, traania ja mursun hampaita kankaisiin, viiniin, viljaan tai hopeaan. Valloitetuilta alueilta he ottivat viljalti orjia, jotka he pitivät itse tai myivät eteenpäin. Keskeisimmistä kauppapaikoista Poertner maitsee Hedebyn ja Birkan.

Kirja esittelee jumalat, jotka olivat sitä yleisteutonisesta pantheonia. Maailma oli kulkemassa kohti tuhoa ragnarökia, ja Odin haali saleihinsa sankareita taistelemaan viimeisessä koitoksessa. Poertner esittelee lyhyesti viikinkien hautaus-, käsityö- ja taideperinteitä. Tuonpuoleiseen tavattiin antaa suurmiehille laiva, aseita, tarvikkeita, eläimiä ja orjia mukaan. Joskus ruumis poltettiin, joskus vain haudattiin. Taide oli koristelua, jossa eläinaiheet muuntuivat ajan mittaan abstraktiksi ornamentiikaksi. Lopuksi Poertner käsittelee viikinkien kääntymistä kristinuskoon.

The Vikings on kohtalainen johdanto viikinkeihin, joskin hieman vanhentunut. Kirjassa on muutamia karttoja ja musta-valko -valokuvia ja -piirroksia. Kirjan lopussa on lista lähteistä, mutta teksti ei kuljeta lähdeviitteitä muassaan. Teksti on pääosin sujuvaa, mutta paikoin joko tyylikeinot tai vaikea alkukielen käännettävyys töksätelevät.