maanantai 25. helmikuuta 2013

Olemisen sietämätön keveys

Milan Kundera, Olemisen sietämätön keveys. Tsekinkielisestä alkuteoksesta Nesnesitelná lehkost bytí (1984) suomentanut Kirsti Siraste. WSOY, Juva, 2010.

Tsekkiläinen Milan Kundera on kirjoittanut romaaneja jo 1960-luvulta lähtien. Hän muutti Ranskaan 1970-luvun puolivälissä ja on kirjoittanut viimeisimmät teoksensa ranskaksi. Kunderan tunnetuin teos lienee Olemisen sietämätön keveys, jonka hän kirjoitti 1980-luvun alussa, kun kylmä sota vielä heitti varjonsa eurooppalaisen kulttuurin ja poliitikan ylle. Kirjan tapahtumat kattavat yli kymmenen vuoden jakson Prahan keväästä 1968 aina 1980-luvulle asti.

Kirjassa seurataan neljän päähenkilön kohtaloita. Tomáš on huippukirurgi ja pitelemätön häntäheikki, jonka hallittu elämänpiiri ja vapaus järkkyvät, kun nuori Tereza astuu hänen elämäänsä. Pari päätyy naimisiin, mutta Tereza kamppailee jatkuvasti miehensä patologisen uskottomuuden ja oman ruumiillisuutensa kanssa. Tomášilla on suhde jonkin aikaa taidemaalari Sabinan kanssa. Sabina käy sotaa kaikkialle levittäytyvää kitschiä vastaan. Hän tapaa myöhemmin tiedemies Franzin, joka romantisoi ihastuksensa kohteen.

Neuvostoliiton miehitys heittelee päähenkilöiden kohtaloita. Miehittäjän ei tarvitse turvautua kidutukseen tai teloituksiin: pelkkä allekirjoitetun lausunnon pyytäminen suistaa Tomášin pysyvästi asemastaan. Uuden hallinnon alaisuudessa yksityisestä tehdään julkista, mikä riistää ihmisiltä ympäristön ihmisenä olemiseen. Myötätunto, rakkaus, velvollisuus, kutsumus ja uskollisuus sitovat onnettomia, jotka päätyvät tekemään vaikeita valintoja, jotka eivät oikeastaan ole valintoja. Näistä moraalisista painoista luopuminen on vapauttavaa, mutta siitä syntyvä keveys tuntuu vievän merkityksen ihmisen elämältä. Tässä suhteessa Tomáš ja Sabina kulkevat kovin erilaisia teitä.

Kundera kirjoittaa hyvin selkeää kieltä -- esipuheen mukaan nimenomaan kääntäjiä ajatellen. Hän myös käyttää kertojan ääntään tarinan ulkopuolella luennointiin. Siitä huolimatta tarina on kuitenkin upea draama, jossa yksilö, koneisto ja vapaus hiertävät toisiaan verille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

O niin kuin oikeus

Kun entisen aviomiehen (so., ensimmäisen entisen aviomiehen) pienvaraston sisältö päätyy huutokaupattavaksi maksamattomien laskujen vuoksi,...