sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Nuijasota

Heikki Ylikangas, Nuijasota (1977). Otava, Keuruu, 2004.

Historian piirissä lienee tavallista, että nuori sukupolvi ravistelee vakiintuneita käsitteitä tai selityksiä ja kirjoittaa niitä kehittyneiden menetelmien, laajemman aineiston tai tuoreen tiedon valossa uusiksi. Heikki Ylikankaan vuonna 1977 julkaisema Nuijasota tarttuu 1500-luvun lopun talonpoikaiskapinaan ja karistaa siitä selitykset, joiden mukaan taustalla oli sotaväsymys tai tietämättömyys, ikään kuin että tietämättömät talonpojat nousivat aseisiin paikallista aatelisvaltaa vastaan sysäten suomalaisen valtion kehityksen vuosisadoiksi raiteiltaan. Ylikangas korostaa jännitteitä, jotka syntyivät aatelisvallan vahvistumisen ja mielivallan ja talonpoikain köyhtymisen sekä aseman heikentymisen vuoksi.

Nuijasodan väkivaltaista leimahdusta edelsi pitkään kiristynyt yhteiskunnallinen tilanne ja talonpoikain ahdinko. Valtakunta kävi sotaa Venäjää vastaan, mutta vakituisen armeijan huoltoon ja ylläpitoon ei ollut koneistoa. Niinpä sotaväki kantoi itse ylläpitoonsa vaadittavan veron talonpojilta. Laillisetkin verot rasittivat taloja kovasti, mutta pätevän valvonnan puutteessa veronkanto luisui väkivaltaan ja omavaltaisuuksiin. Palkkasotilaat sovelsivat paikoin veronkantoon omia punnuksiaan.  Sitten otteet kovenivat, ja huovit ja nihdit alkoivat käyttäytyä pitäjissä samaan tapaan kuin valloitetuilla alueilla. Kyyditykset, kestitykset, apuverot ja linnaleirit korottivat verorasitusta, jonka maksamiseksi talonpojat joutuivat toisinaan myymään tilansa ja jäämään vuokraviljelijöiksi omille mailleen tai etsimään onneaan muualta. Tilojen määrä väheni, ja maanomistus keskittyi. Kuningas oli liian heikko puuttumaan aateliston touhuihin.
Ruotsissa noudatetusta ja lailla määrätystä menettelystä esiintyivät poikkeamat olivat aina tuomittavissa päteviksi "vallitsevaan maantapaan" nojautuen ja näin tehtiinkin siinä mitassa, että sanonta 'suomalainen maantapa' miellettiin samaksi kuin 'mielivalta'. 
Ruotsin kuningas Juhana III kuoli vuonna 1592, jolloin hänen poikansa Sigismund peri valtaistuimen. Sigismund oli kuitenkin katolinen ja vaikutti enimmäkseen Puolassa, jolloin hänen setänsä Kaarle-herttua ja valtaneuvosto pitivät valtaa käsissään Ruotsissa. Sigismundin edustaja Suomessa oli marski Klaus Fleming. Pitkänä vihana myöhemmin tunnettu sota Venäjää vastaan päättyi 1595, mutta marski ei hajoittanut armeijaansa vaan piti sitä linnaleirissä valmiina, koska hän odotti yhteenottoa Kaarle-herttuan kanssa.

Talonpoikien poliittiset kanavat oli nopeasti suljettu. Nimismiehet ja tuomarit olivat edunsaajia väärinkäytöksissä. Marskiin, joka pelasi valtaistuinpeliä, valitukset eivät vaikuttaneet, ja Tukholmaan matkanneet valittajat saivat kiinni jäädessään rangaistuksia. Talonpoikien kapinointia sattui vuosikymmenten mittaan aina 1570-luvulta lähtien. Voimakkaampi leimahdus sattui Rautalammilla 1592-1593 väkivaltaisen sotaväenoton seurauksena. Se kukistettiin kovaotteisesti.

Vuoden 1596 alusta etelä- ja keskipohjanmaalaiset nousevat kapinaan Jaakko Ilkan johdolla. Kaarle-herttua oli kannustanut talonpoikia ratkaisemaan ongelmansa itse antamatta suoraan lupaa kapinaan. Talonpoikaisarmeija kohtasi Flemingin joukot Nokialla vuoden 1596 lopussa. Talonpojat kärsivät tappion, ja pakenevia teurastettiin pitkin maanteitä. Seuraavan vuoden alussa savolaiset heräävät kapinaan, mutta Padasjoella he laskivat aseensa, jolloin heidät annettujen lupausten vastaisesti tapettiin liki viimeiseen mieheen. Seuraavana vuonna 1597 Pohjois-Pohjanmaa herää kapinaan, mutta talonpojat lyödään Santavuorella. Talonpoikaiskapina oli sitä myöten ohi.

Nuijasota ei ole talonpoikaiskapinana mitenkään poikkeuksellinen. Euroopan historiassa se sattuu kapinoiden huippukauteen 1500- ja 1600-lukujen taitteeseen. "Vuosina 1596-1597 kapinoitiin Englannissa, Ranskassa, Itävallassa, Suomessa, Unkarissa, Liettuassa ja Ukrainassa." Siten ajatus kapinan myöhäissyntyisyydestä on perusteeton. Muualla kapinaan nousivat maaorjat, kun Suomessa nuijaa heiluttivat vapaat talonpojat. Myytti suomalaisesta vapaudesta on kuitenkin ideologinen: maaorjuutta (eli epävapautta ja maahan sitomista) ei tarvittu, koska maaseudulle vastapainoksi kehittynyttä kaupunkia ei Pohjolaan syntynyt. Muuten kyyti oli yhtä kylmää kuin muuallakin.

Ylikangas kuvailee kapinaa edeltäneitä yhteiskunnallisia oloja seikkaperäisesti poimien kirjeistä ja pöytäkirjoista tapauskertomuksia väkivaltaisesta veronkannosta, pahoinpidellyistä talonpojista ja taustalla tapahtuvasta valtapelistä. Lähteiden valossa talonpojat ovat kaikkea muuta kuin tietämättömiä. He nousivat paitsi vastustamaan väärinkäytöksiä myös puolustamaan perinteistä asemaansa neljäntenä vapaana säätynä. Ylikankaan käyttämä kieli on enimmäkseen täsmällistä, mutta tarttuu siellä täällä puheenparteen, joka on puhuttelevampi kuin akateeminen ylätyyli. Joitain lukuja kulkee tekstin seassa, mutta Ylikangas ei kokoa taustalla olevia muutoksia tilastoiksi. Enimmäkseen hän olettaa käytetyn termistönkin tunnetuksi.

Nuijasota palautti mieleeni monet unohtuneet aikakauden tapahtumat, kun Suomen historia on jäänyt viime vuosina vähemmälle. Kokonaisuutena nuijasodan käänteet muodostavat kiehtovan ajankuvan ja tarinan, johon pitäisi perehtyä paremmin. Ehkäpä Lappalaisen Susimessu olisi paikallaan.

Kirja on osa ihminen sodassa -lukuhaasteurakkaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

O niin kuin oikeus

Kun entisen aviomiehen (so., ensimmäisen entisen aviomiehen) pienvaraston sisältö päätyy huutokaupattavaksi maksamattomien laskujen vuoksi,...