sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Leviathan Wakes

James S. A. Corey, Leviathan Wakes. Orbit, New York, NY, 2011.

James S. A. Coreyn moniosaisen tieteisromaanisarjan aloittava Leviathan Wakes (2011) on kerännyt kiitosta eri puolilta, mutta vasta kirjasta tehdyn televisiosarjan The Expanse suitsutus Tähtivaeltaja-lehdessä sai minut liikkeelle. Nyt sarjan ensimmäisen osan luettuani (heti viisi vuotta julkaisun jälkeen) voin todeta kiitokset aiheellisiksi: Leviathan Wakes on taidokkaasti rakennettua ja viihdyttävää tieteistoimintaa.

Fuusioenergian valjastaneet ihmiset asuttavat Maan lisäksi Marsia, asteroidivyöhykettä ja aina Neptunusta mutteivät ole edenneet aurinkokunnasta pidemmälle. Saturnuksesta jäätä asteroidivyöhykkeelle kuljettava rahtialus kääntyy reitiltään tutkimaan hätäsignaalia lähettävää hylkyä. Komentaja James Holden seuraa sukkulastaan pienen partionsa kanssa, kun sota-alus tuhoaa heidän rahtialuksensa kapteeneineen ja miehistöineen. Ideologia ja oikeudenmukaisuus edellä kulkeva Holden saa planeettojen välisen tasapainotilan nopeasti järkkymään. Samaan aikaan asteroidivyöhykkeen pienoisplaneetalla Ceresillä rikoskonstaapeli Miller saa tehtäväkseen etsiä käsiinsä rikkaan perheen tyttären ja lähettää hänet takaisin maahan. Tutkimuksen edetessä esimiehet alkavat kuitenkin asettaa esteitä hänen eteensä.

Corey (eli nimimerkin takaa Daniel Abraham ja Ty Franck) tuottaa mehevää ja nopeasti etenevää tieteisproosaa. Maan asukkaiden, marsilaisten ja "vyöläisten" maailmat, asenteet ja puheenparret kertovat erilaisten olosuhteiden tuottamista identiteeteistä. Teknologia istuu tarinaan vaivattomasti, ja tekniset yksityiskohdat ankkuroivat tapahtumat uskottavan tuntuiseen maaperään. Hahmot joutuvat käsittelemään toistensa moraalisia valintoja, ja ihmisten välillä on jännitteitä, mutta tarinan keskiössä on kuitenkin vieras ja outo. Näitä kirja ei käsittele clarkemaisen tai lemimäisen pohdiskellen vaan toimintajännärin kuumana kiinnepisteenä. Tapahtumat keräävät vauhtia aina eeppisiin mittoihin, jolloin tarinan lumous alkaa rapistua. Saa nähdä, onnistuuko sarjan toinen osa palauttamaan avaruusoopperan inhimillisiin mittoihin.

2 kommenttia:

  1. Laadukas scifi-sarja. Itse olen lukenut pari ensimmäistä osaa ja kolme olisi sarjasta jäljellä. Jos haluat jatkaa samalla laadullisella linjalla niin lue ehdottomasti Neil Stephensonin massiivinen "Seveneves" joka käsittelee ihmiskunnan selviytymistä avaruudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjasarjan toinen osa Caliban's War on minulla juuri kesken. Vauhtia riittää edelleen.

      Maksimalisti Neil Stephenson ennestään tuttu, mutta Seveneves on uutta. Kiitos.

      Poista

O niin kuin oikeus

Kun entisen aviomiehen (so., ensimmäisen entisen aviomiehen) pienvaraston sisältö päätyy huutokaupattavaksi maksamattomien laskujen vuoksi,...