perjantai 27. tammikuuta 2017

Jim Train

A. M. Homes, ”Jim Train”. Kokoelmassa The Safety of Objects (1990). Granta, London, UK, 2004.

Jim Train palkitaan työpaikallaan vuoden työntekijänä. Hän viihtyy töissä ja venyttää päivää säännöllisesti iltaan. Sitten rakennus pitää tyhjentää pommiuhan vuoksi, ja Jim joutuu viettämään pari päivää kotona. Rutiini järkkyy eikä Jimillä ole mitään otetta kohtaloonsa.

Novellissaan ”Jim Train” A. M. Homes irvailee hyväpalkkaisen manhattanilaisen lakimiehen kustannuksella. Jimillä ei tosin ole erityistä lakimiehen identiteettiä, vaan hän on pelkkä perheestään vieraantunut epäkäytännöllinen menestyjä. Lähiöarki tekee miehestä naurettavan. Avain katkeaa lukkoon. Päättäväisessä tietämättömyydessään hän tärvelee takapihan istutukset. Vieraat ihmiset pyörivät pihassa ja soittelevat hänen vaimonsa perään. Kaikki on sekaisin.

Törmäilyn ja kompastelun on kaiketi tarkoitus osoittaa, että hän ei ole omalla reviirillään (toimistolla muiden lähdettyä hän kuseskelee kukkaruukkuihin). Ura keskikaupungilla vieraannuttaa hänet kaikesta. Hän ei osaa olla kotona, hän ei viihdy kotona, eikä kukaan siellä oikeastaan edes pidä hänestä. Vaimo pyörittää arkea, jossa Jimillä ei ole mitään asemaa. Hän ei osaa edes viedä lapsiaan kouluun.

Jim ei kohtaa asemaansa kasvattajana tai puolisona, eikä hän ole vastuussa mistään, joten hän ei ole oikeastaan aikuistunut. Ruukkuihin kuseskelukin on lapsellinen jäynä. Hän ei ole minkään yhteisön jäsen — paitsi tietysti työyhteisön, joka koostuu hänenlaisistaan miehistä. Työkaverit tunnustavat puhelimessa halunsa palata Manhattanille mahdollisimman pian. Näin Jimin muotokuva laajenee vähintään ammattikuntaa ellei peräti sosioekonomista asemaa koskevaksi.

Onko keskenkasvuisuus seurausta yhdyskuntarakenteesta vai vinoutuneista sukupuolirooleista, jotka palkitsevat miehen työhön eristäytymisestä? Vaikka lähiö on nowhere, syypää lienee jälkimmäinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti