lauantai 25. helmikuuta 2017

Alshain

J. Pekka Mäkelä, Alshain. Like, Helsinki, 2006.

Tieteis- ja fantasiateokset ovat nykyään usein paksuja, moniosaisia kirjasarjoja. Niiden eeppiset konfliktit ratkeavat väkivalloin, koska — kuten yhdysvaltalainen kirjailija Ursula K. Le Guin on todennut — niissä hyvä ja paha ovat selkeästi erillisiä ja paha on ulkopuolista. Valtavirran reunoilta voi löytää ainakin tieteiskirjallisuutta, joka tarttuu mielenkiintoisempiin konflikteihin ja aikuisempiin teemoihin.

J. Pekka Mäkelän romaani Alshain (2006) tarkastelee vieraalle planeetalle asettuneiden ihmisten suhteita ympäristöönsä, toisiinsa ja Maahan. Paksun jään alta paljastunut planeetan pinta on valtaosin veden peittämä, mutta siirtokunnan poliittinen historia muodostaa valtamerelle rinnakkaisen mysteerin. Molemmat ovat vieraita ja uhkaavia, joten ihmiset kääntävät katseensa toisaalle.
Minulla ei vain ole vieläkään oikein selvää käsitystä siitä, millainen suhde äidillä, Leolalla ja Anjenalla on oikein ollut. Keskenään ja siihen Auriin. Ja millainen se on nyt.
Kirja koostuu oikeastaan viidestä toisiinsa nivoutuvasta novellista; tarinat risteävät, mutta niillä kullakin on oma minä-kertojansa ja omat teemansa. Maasta Alshainiin muuttaneen musiikinopettajan Leonin kertomus on hidas: vieras planeetta tulee kohti kaikin aistein, mutta kestää pitkään, ennen kuin esittelyn sekaan saadaan mielenkiintoinen panos. Muut tarinat rakentuvat Leonin esittelemien tapahtumien varaan. Kokonaisuus toimii hienosti loppua kohden, vaikkakin risteävissä tarinoissa lankoja jää solmimatta tai hyödyntämättä.

Toimintatrillerin sijaan Mäkelä tarjoilee herkullisen mysteerin, jossa näkökulman vaihdokset muuttavat aiemmin kerrotun merkitystä. Tarinat keskittyvät enimmäkseen pieneen ja arkiseen, toiminta on osallistumista, sankaruus uhrautumista, ihmiset ristiriitaisia. Kaiken aikaa taustalla humisee planeetan kaksi mysteeriä. Täällä kaikki tapahtuu siellä, mihin ei katso.

Vaikka viihdyn James S. A. Coreyn avaruusoopperan parissa erinomaisesti, Alshainin tapainen sci-fi on pienine puutteineenkin kenties enemmän minun makuuni. Mäkelää jatkossa lisää. Samoin Itärantaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti