maanantai 20. helmikuuta 2017

The Outcasts of Poker Flat

Francis Bret Harte, ”The Outcasts of Poker Flat” (1869). Teoksessa Milton Crane (toim.), 50 Great American Short Stories. Bantam Books, New York, NY, USA, 1972.

Yhdysvaltalaisen Francis Bret Harten (1836-1902) novelli ”The Outcasts of Poker Flat” (1869) luonnostelee yhteisön ailahtelevaa tekopyhää oikeustajua, joka luonnonvoimien hallitsemalla syrjäseudulla muistuttaa mielivaltaa. ”Kansan oikeustaju” karkottaa Poker Flatin kaivoskaupungista epäilyttäviä ja vaarallisia aineksia. Ammattipeluri John Oakhurst, kaksi prostituoitua ja vanha juoppo saatetaan kaupungin rajalle, missä kaksi miestä roikkuu hirsipuussa samaisen tuohtumuksen seurauksena.

Kaupungin ”laki” on korostetun epämääräinen ja säätäjiensä omiin etuihin kietoutunut. Uhkapelaamista ei kielletä, joten Oakhurstin varsinainen ongelma tai rikos on, että hän on uhkapelaajana menestyvä. Hän sai osakseen karkotuksen hirsipuun sijasta ainoastaan siksi, että monet myös voittivat häneltä rahaa.
Mr. Oakhurst received his sentence with philosophic calmness, none the less coolly that he was aware of the hesitation of his judges. He was too much of a gambler not to accept Fate. With him life was at best an uncertain game, and he recognized the usual percentage in favor of the dealer.
Vuoristotaipaleella ensin väsymys ja sitten lumimyrsky yllättää karkotetut. He hakeutuvat erämaamökin suojiin, mutta jo ensimmäisenä yönä vanha juoppo varastaa hevoset. Paikalle ilmestyy perheitään paossa oleva nuori pari, mutta heilläkään ei ole keinoja lumimyrskyä vastaan. Oakhurst veistää lumikengät ja lähettää nuoren miehen hakemaan apua. Se saapuu muutaman päivän myöhässä.

Vaikka Bret Harte oli aikanaan suosittu novellisti, hänen teoksensa ovat painuneet unohduksiin. Novelleissaan hän kuvasi usein hahmoja yhteisöjen ja yhteiskunnan marginaalissa, pelureita, juoppoja, prostituoituja tai työttömiä lehmipaimenia, heidän uhrautuvaisuuttaan ja sisäistä ”moraalivaistoaan”. Oakhurstin sydän on ammatista huolimatta kultaa.

Rachel Vanwierenin mukaan Bret Harte kirjoittikin länsirannikosta itärannikon viktoriaaniselle yleisölle ja kuvasi kaivostyön sijasta usein juuri moraalisia kysymyksiä. Karkotetut alkavat erämaassa pystyttää sitä viktoriaanista moraalia, jonka Kalifornian kultaryntäys on jättänyt taakseen. Luonnon keskellä he lakkaavat olemasta pelureita ja prostituoituja. He nousevat moraalisesti heidät tuominneen kaupungin yläpuolelle, vaikka lopultakaan sillä ei ole mitään merkitystä; he tuhoutuvat siitä huolimatta — tai, tekisi mieli sanoa, itse asiassa juuri sen vuoksi.

Lisää aiheesta:
  • Rachel Vanwieren (2015) Sketching social mobility in the gold rushes of California and Patagonia: Bret Harte and Manuel Rojas. Hispanófila, 173(enero): 281-291.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti